/personal

Kun olen viime aikoina saanut selittää monille mistä Softys-projektissani on kyse, olen puoliväkisin joutunut moneen otteeseen käyttämään sanoja “taide” ja “epäkaupallinen”.

Taiteesta tulee aina mieleen jotakin väkinäistä, josta pitää tykätä ihan vaan koska taide on taidetta. “Epäkaupallinen”, ainakin musiikista puhuttaessa sen sijaan onkin murroksessa, kuten muutoksen kourissa kieriskelevistä asioista on tapana sanoa.

Ennen epäkaupallinen musiikki tarkoitti “musiikkia, joka on niin paskaa ettei kukaan sitä halua ostaa”. Tällaisen musiikin tekijät tietysti turvautuivat todellisuuden edessä taiteen yhteydessäkin usein käytettyyn “sä et vaan tajuu” kliseeseen. Nolla ostajaa tekee tuotteesta kuin tuotteesta ansaitusti epäkaupallisen.

Nykypäivänä taasen internet on tehnyt mahdolliseksi musiikin julkaisemisen ilmaiseksi ja näin epäkaupallisella musiikilla voidaan todella alkaa tituleeraata musiikkia, johon ei liity kaupallisia intressejä.

Mutta herjat sikseen. Toki ennenkin on julkaistu musiikkia ilman kaupallisia intressejä (kuten Unityn julkaisema Slusnik Lunan Sunin originaalipainos). Todellinen ero vanhan ja uuden välillä on internetin mahdollistama epäkaupallisen musiikin julkaiseminen ilman rahallista riskiä ja tappioita.