Archive for the 'Näkökulma' Category

Palautetta tosimaailmasta

Olemme saaneet palautetta blogin ulkopuolelta — eikä pelkästään kavereiden positiivista selkääntaputtelua. Kirjaa on pidetty tarpeellisena ja aihepiiriä hyvänä, joskin ehkä turhankin laajana. Tilausta tuntuu olevan, Tieke ehtikin jo julkaista Web 2.0 oppaan (niin edistynyt ei Tieke kuitenkaan ole, että julkaisulla olisi oma sivu johon linkittää).

Kriittisempää palautetta olemme saaneet tekstin tyylistä, jota on pidetty turhan rentona ja vitsikkäänä. Erittäin tärkeää keskustelua on myös käyty tietämyksen tasosta, jota voimme lukijoilta odottaa. Oma mutu-tuntumani on, että olemme sikseen liikaa asian sisällä, ettemme ole pystyneet selittämään ja avaamaan asioita aivan riittävästi. Tarkoituksena olisi kuitenkin saada ihmiset ymmärtämään “uuden internetin” mahdollisuuksia ja kannustaa kokeilemaan niiden hyödyntämistä, eikä kaataa lukijoiden päälle täyslaidallinen uusia ja uljaita mutta hämärän peittoon jääviä termejä.

Noh, niin kauan kun ei olla painossa, tekstiä voi aina kirjoittaa uusiksi. :)

Tekstiä alkaakin olla jo melkoisesti, joten kerään rohkeutta ja alan tiputtelemaan lukuja tänne blogiin kommentoitavaksi. Murskakritiikki on suotavaa — timanttia ei saa kuin puristamalla!

Digimarkkinoinnin ihmemaassa

Bloggasimme vähän aikaa sitten kirjoituksen, jossa pohdimme näkökulmaa perinteisiin internet palveluihin ja erityisesti markkinointityökaluihin, kuten bannereihin. Kysymyksenä oli; jotta voisimme selittää miksi jokaisen markkinoinnin kanssa pulaavan olennon kannattaa olla kiinnostunut uudesta internetistä, tulisiko meidän kertoa kaikesta mikä on osa uutta internetiä, vai vain niistä osista, jotka ovat muuttuneet?

Lisäksi samassa blogimerkinnässä kerroimme Talentumin uudesta kirjasta Digitaalinen markkinointi. Kuinka ollakaan nämä kaksi asiaa liittyvätkin yhteen, sillä uuden Business.fi -lehden kirja-arvostelu kyseisestä kirjasta antoi vinkkiä, ellei jopa vastauksen pohtimaamme kysymykseen.

Positiiviseen sävyyn kirjoitetussa arvostelussa todettiin kirjan olevan erinomainen perusopus, joka kuuluu jokaisen hyvän markkinoijan lukemistoon. Arvosteluun liittyi kuitenkin pieni mutta:

Teos keskittyy digitaalisen markkinoinnin perusteisiin, valitettavasti. Jotta Suomi voisi pysyä kansainvälisen kehityksen kärkivauhdissa, nyt olisi pitänyt kirjoittaa teos sosiaalisesta markkinoinnista digitaalisessa maailmassa… …Täytyy vain toivoa, että kirjoittajat jo vuoden kuluttua julkaisisivat yhtä hyvän web 2.0 -markkinoinnista. Sitä tarvitaan pian.

Arvostelun ja kirjan (hyvä perusteos digimarkkinoinnista) pohjalta päätimme pitää fokuksen sosiaalisessa mediassa ja uusissa palveluissa. Bannerit ym “web1.0″ työkalut saavat tilaa vain jos keksimme niihin uusia näkökulmia.

 

Kirjoitammeko muutoksesta vai nykyisyydestä?

Kirjan näkökulman hiominen jatkuu.

Bannerimainontaa pohtiessamme rupesimme miettimään onko bannerimainonta loppujen lopuksi juurikaan muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana? Ei niinkään, että bannerimainonta olisi wanhaa, kuollut ja kuopattu, vaan kuten Tim O’Reilly asian ilmaisi, DoubleClick ja Akamai olivat Web 2.0 pioneereja.

Jotta voisimme selittää miksi jokaisen markkinoinnin kanssa pulaavan olennon kannattaa olla kiinnostunut uudesta internetistä, tulisiko meidän kertoa kaikesta mikä on osa uutta internetiä, vai vain niistä osista, jotka ovat muuttuneet? Osista, jotka tekevät uudesta uuden? Vaihtoehdot ovat joko sisällyttää kirjaan asiaa joka ei ole muuttunut, tai ohittaa asia joka on markkinoinnin kannalta olennaista.

Ylläolevaan on pyydetty tarkennusta, joten tässä bannerien pohjalta esimerkki: elämme nyt “uudessa internetissä” ja edelleen markkinoinnissa käytetään bannereita, aivan kuten “vanhassa internetissäkin”. Tulisiko meidän siis kertoa kirjassa bannerimainonnasta, koska se on myös osa uutta internetiä? Vai tulisiko meidän jättää bannerit käsittelemättä, koska uutta internetiä määrittelevät ilmiöt eivät liity olennaisesti bannerimainontaan? (en ole, ainakaan vielä, törmännyt “sosiaaliseen bannerimainontaan” tai “ajax bannereihin”)

PS. Aihealueemme tiimoilta on juuri ilmestynyt uusi Talentumin kustantama kirja Digitaalinen markkinointi. Kirja on Samilla luettavana, varustettuna omistuskirjoituksella: “Pistäkää paremmaksi.” Kilpailu siis kovenee… ;)