Palautetta tosimaailmasta
Olemme saaneet palautetta blogin ulkopuolelta — eikä pelkästään kavereiden positiivista selkääntaputtelua. Kirjaa on pidetty tarpeellisena ja aihepiiriä hyvänä, joskin ehkä turhankin laajana. Tilausta tuntuu olevan, Tieke ehtikin jo julkaista Web 2.0 oppaan (niin edistynyt ei Tieke kuitenkaan ole, että julkaisulla olisi oma sivu johon linkittää).
Kriittisempää palautetta olemme saaneet tekstin tyylistä, jota on pidetty turhan rentona ja vitsikkäänä. Erittäin tärkeää keskustelua on myös käyty tietämyksen tasosta, jota voimme lukijoilta odottaa. Oma mutu-tuntumani on, että olemme sikseen liikaa asian sisällä, ettemme ole pystyneet selittämään ja avaamaan asioita aivan riittävästi. Tarkoituksena olisi kuitenkin saada ihmiset ymmärtämään “uuden internetin” mahdollisuuksia ja kannustaa kokeilemaan niiden hyödyntämistä, eikä kaataa lukijoiden päälle täyslaidallinen uusia ja uljaita mutta hämärän peittoon jääviä termejä.
Noh, niin kauan kun ei olla painossa, tekstiä voi aina kirjoittaa uusiksi.
Tekstiä alkaakin olla jo melkoisesti, joten kerään rohkeutta ja alan tiputtelemaan lukuja tänne blogiin kommentoitavaksi. Murskakritiikki on suotavaa — timanttia ei saa kuin puristamalla!
Moikka, Tällainen tuli vielä vastaan: Toni Paloheimon Yritys 2.0. Tiedä sitten linkkaako X.0 otsikkonsa lisäksi muuten teemojanne?
http://afreelunch.wordpress.com/2007/04/24/one-thing/