Digimarkkinoinnin ihmemaassa
Bloggasimme vähän aikaa sitten kirjoituksen, jossa pohdimme näkökulmaa perinteisiin internet palveluihin ja erityisesti markkinointityökaluihin, kuten bannereihin. Kysymyksenä oli; jotta voisimme selittää miksi jokaisen markkinoinnin kanssa pulaavan olennon kannattaa olla kiinnostunut uudesta internetistä, tulisiko meidän kertoa kaikesta mikä on osa uutta internetiä, vai vain niistä osista, jotka ovat muuttuneet?
Lisäksi samassa blogimerkinnässä kerroimme Talentumin uudesta kirjasta Digitaalinen markkinointi. Kuinka ollakaan nämä kaksi asiaa liittyvätkin yhteen, sillä uuden Business.fi -lehden kirja-arvostelu kyseisestä kirjasta antoi vinkkiä, ellei jopa vastauksen pohtimaamme kysymykseen.
Positiiviseen sävyyn kirjoitetussa arvostelussa todettiin kirjan olevan erinomainen perusopus, joka kuuluu jokaisen hyvän markkinoijan lukemistoon. Arvosteluun liittyi kuitenkin pieni mutta:
Teos keskittyy digitaalisen markkinoinnin perusteisiin, valitettavasti. Jotta Suomi voisi pysyä kansainvälisen kehityksen kärkivauhdissa, nyt olisi pitänyt kirjoittaa teos sosiaalisesta markkinoinnista digitaalisessa maailmassa… …Täytyy vain toivoa, että kirjoittajat jo vuoden kuluttua julkaisisivat yhtä hyvän web 2.0 -markkinoinnista. Sitä tarvitaan pian.
Arvostelun ja kirjan (hyvä perusteos digimarkkinoinnista) pohjalta päätimme pitää fokuksen sosiaalisessa mediassa ja uusissa palveluissa. Bannerit ym “web1.0″ työkalut saavat tilaa vain jos keksimme niihin uusia näkökulmia.
Vaikka vihaankin banner-mainoksia, ehkä niilläkin on paikkansa Web2007-maailmassa: http://sethgodin.typepad.com/seths_blog/2006/10/the_249_solutio.html
Voisiko tästä siis päätellä ettei bannereille ollakaan sokeita, vaan ne voisi luokitella piilomainonnaksi?
Mutta tosissaan, bannereille varmasti on paikkansa. Tämän hetkinen konsensuksemme kuitenkin on, ettemme erityisesti käsittele niitä kirjassa, elleivät ne liity jotenkin sosiaaliseen mediaan, mikromedioihin, tai muuhun 2.0:aan. “Bannerit” lukua kirjasta ei kuitenkaan tule löytymään.